01. Evacuate The Dancefloor
02. Hold On
03. Everytime I Hear Your Name
04. Ready Or Not
05. Fever
06. Hold Your Hands Up
07. Breathless
08. Dangerous
09. Why You Had To Leave
10. What About Me
11. Draw The Line (Yanou's Candlelight Mix)


Saksalainen Cascada julkaisi viime vuonna jo kolmannen albumikokonaisuutensa varsin lyhyen ajan sisään, ja vihdoinkin tämänkin projektin tuotannossa puhaltelevat uudet tuulet, ainakin osittain. Kaksi edellistä albumia, Everytime We Touch ja Perfect Day, olivat molemmat täyttä eurotrancepoppia saksalaiseen tyyliin, eikä Evacuate The Dancefloor ole sekään siitä tyylistä täysin luopunut. Nyt asia on vain niin, että uudelta albumilta on kyseiset perinteisemmät Cascada-kappaleet laskettavissa yhden käden sormilla! Cascada on vihdoinkin lähtenyt rohkeasti kokeilemaan uusiakin suuntauksia, ja tällä albumilla seikkaillaan yllättävänkin monipuolisesti eri tyylien välillä.

Etenkin Lady GaGan hiteissä pinnalle noussutta soundia on lähdetty jäljittelemään selkeästi ainakin kappaleissa Evacuate The Dancefloor ja Fever. Evacuate The Dancefloor on suorastaan räikeä jäljitelmä GaGan soundista rap-osuuksineen. Alkuun kuulosti kieltämättä hassulta kun kuuli Natalie Horlerin räppäävän. Vaikka biisistä iso hitti onkin tanssilattioilla tullut, ei se siltikään nosta tunnelmaa omasta mielestäni kattoon. Kertosäe varmasti iskee osaan väestöstä, mutta omaan makuuni se on keskinkertainen. Aivan kamalan kuuloiset miespuoliset räpit eivät sovi biisiin kyllä ollenkaan, mutta täytyy tunnustaa että itse tykkään jossain määrin Lady GaGan muutamien biisien soundeista, joten senpä takia täytyy tämänkin biisin taustaa vähäsen tykkäillä. Hieman jykevämpi, mutta silti ”gagamainen” Fever toimii selvästi paremmin myös lyriikoiden osalta, ja nousee albumin parhaimmistoon.

Albumilla kokeillaan myös housemaisiakin elementtejä. Niitä kuulee ainakin kappaleissa Everytime I Hear Your Name ja Why You Had To Leave, joista jälkimmäinen maistuu erinomaisesti. Ehdottomasti vetovoimaisinta vokaaliantia koko albumilta. Everytime I Hear Your Name on taustansa osalta jätetty vaisuksi, eikä biisi popahtavalta vokaalianniltaankaan ole kuin korkeintaan keskinkertainen. Todella poppista tavaraa on albumille muutenkin eksynyt, vaikkei albumia missään nimessä voi popkiekoksi lähteä ristimään. Rauhallinen Hold Your Hands Up on Everytime I Hear Your Namen tavoin harmiton kappale, jonka voisi kuvitella jopa Radio Novan soittolistalle. Ihan tulee tuotannosta sekä vokaaleista Hilary Duff ja muut popin teiniprinsessat mieleen. Kummallinen Breathless on albumin ainoa todellinen rimanalitus. Uskomatontahan se on, mutta biisi on koneilla tehtyä, radioystävällistä pehmorockia. Hupaisaa sinänsä, mutta tehkööt Manian ja Yanou sitten rocklevynsä erikseen ja mielellään ihan siihen hommaan tarkoitetuilla soittimilla, jos on rockia pakko päästä enemmänkin kokeilemaan. Luulisi poikien nyt ainakin ymmärtävän jättää biisi pois laskuista, kun seuraavaa singlelohkaisua aletaan miettimään. Albumin pop-osastoon voi luokitella myös albumin päättävän slovarin Draw The Line, joka onkin albumin ainoa teos laatuaan. Hidas biisi ajaa asiansa tällaisessa albumikokonaisuudessa paremmin, kun se on jätetty ainoaksi ja laitettu vielä oikeaan paikkaan.

Niitä perinteisimpiä eurotrance/pop-vetojakaan ei olla unohdettu. Täytyy sanoa, että niistäkin jaksaa innostua vähän paremmin kun niitä ei olla ahdettu koko albumia täyteen. Sillä tavalla edelliset albumit pilattiin omasta mielestäni totaalisesti. Hold On ja Dangerous nousevat koko albumin miellyttävimpään kastiin. Hold On lisäilee siinä määrin kitaraelementtejä mukaan, että kaikki eivät siitä varmastikaan pidä. Kertosäkeessä on kuitenkin sellaista raikkautta ja vetovoimaa kuin kunnon dancepopissa pitää ollakin. Dangerous on yhtä miellyttävä, joskin biisissä toistuvat matalat ”d-d-d-dangerous”-mölinät ovat aika kornia osastoa. Ready Or Not on hieman ylipirteä melodioiltaan, mutta Natalien vokaalien osalta homma on jälleen pirteää. Samat sanat pätevät aika pitkälle myös What About Me:n suhteen. Melodiat ovat aika kamalaa jyystöä ja ihan sitä luuleekin, että Rob Mayth (tuo saksatrancepelleilyn kummisetä) olisi käynyt sekaantumassa biisin tuotantoon. Muuten biisi on suhteellisen pirtsakka ja sopivan suoraviivainen.

Everytime We Touch oli huono, kun taas Perfect Day suorastaan surkea, mutta Evacuate The Dancefloor on niiden albumeiden tasoon nähden todellinen yllätys. Positiivisia asioita löytää todella rutkasti, vaikka todelliset huippukappaleet vähiin edelleen jäävätkin. Silmiinpistävintä on se, että albumilla ei ole ainuttakaan coveria. Hyvä niin, sillä niitä on saanut kuulla Cascadan toimesta ihan tarpeeksi, eikä yksikään lukuisista covereista ole omaan makuuni juuri edes ollutkaan. Tuottajakaksikko (Manian ja Yanou) on viimein lähtenyt ainakin osittain uusille poluille soundipolitiikkansa suhteen ja keulakuva Natalie on selkeästi kehittynyt laulajana – näistäkin syistä Cascadalta voi ehkä tulevaisuudessa odottaa vielä parempiakin albumeita. Evacuate The Dancefloor ei varmasti miellytä kaikkia, etenkään niitä jotka ovat Cascadan musiikkiin tykästyneet Everytime We Touchin kaltaisten popitusten myötä, mutta allekirjoittanut voi ainakin rehdisti sanoa tykkäilevänsä uudenlaisista biiseistä - etenkin Feverista ja Why You Had To Leavesta. ”Vastarannan kiiskenä” on aina kiva olla, mutta minkäänlaisia antipatioita minulla ei ole Cascadan tekemisiä kohtaan koskaan ollutkaan, vaikka aikaisemmista revikoistani voisi niin päätellä. Tämän levyn arvosana puhukoot puolestaan.


8/10