01. Stealth
02. J'Adore Hardcore
03. Ti Sento
04. State Of Mind
05. Where The Beats...
06. Bit A Bad Boy
07. The Sound Above My Hair
08. See Your Smile
09. Clic Clac
10. Second Skin
11. Stuck On Replay
12. Metropolis

Saksalainen Scooter se vain on ja pysyy. Se on ihastuttanut ja vihastuttanut kansaa tanssiralleillaan pian 20 vuotta, jos sama tahti jatkuu. Kultaisella 90-luvulla suosionsa huipulla ollut yhtye on pysynyt meidän suomalaistenkin sydämessä vielä uuden vuosituhannenkin aikana, siitäkin huolimatta, että media on sen hyljännyt melko perusteellisesti. Under The Radar Over The Top on Scooterin historian 13:sta studioalbumi. Edellisellä albumillaan (Jumping All Over The World) Scooter hyppäsi (omasta mielestäni kuvottavan) jumpstyleiloittelun pyörteisiin, ja tuorein albumi etenee suurimmaksi osaksi melko samoilla kikoilla, joskin räikeimmät “clap-clapit” ovat onneksi poistuneet, tamä meininki on nyt sitten vissiin sitä hardstylea.

Under The Radar Over The Top ei ole edelleenkään järin kummoinen tapaus, mutta ei todellakaan niin hirveä kuin edeltäjänsä, sen pariin pystyy ihan mielellään palaamaankin aina uudelleen ja uudelleen, toisin kuin edeltäjänsä. H.P.:lle on annettu tällä kertaa suuri valta, instrumentaaleja ei ole montaa mukana, mikä on osittain sääli. Singlelohkaisuista Planet Funkin Chase The Sunin tahtiin raikaava J’Adore Hardcore on yhtä tyhjänpäiväistä ja ennen kaikkea kankeaa rompotusta kuin Jumping All Over The Worldin materiaali. Scooterin pojilla on nykyään hieman liiankin kova halu tehdä biiseistään rankkoja, ja tässä biisissä on menty liiankin pitkälle. Chase The Sunin lainailut ja yksitoikkoinen biitti eivät vain sovi yhteen. That’s it. Ti Sento on jo oikein hyvää materiaalia, kertosäkeen hoitaa italian kielellä Antonella Ruggiero. Kertosäe on parasta antia, ja biisi on sopivan ”softia” tavaraa verrattuna albumin muuhun tanssittavaan kirjoon. Edes pieni jumpstylenaputus taustalla ei pahemmin tunnelmia latista. Parasta Scooteria pariin vuoteen. Albumin tuorein single The Sound Above My Hair on sekin albumin parhaimmistoa, jo ihan sillä että Ti Senton tavoin se poikkeaa albumin linjasta selvästi. Rehellistä saksamättöä, joskaan ei aivan kliseisintä sellaista.

Depeche Mode-henkinen Second Skin on albumin ainoa rauhallisempi biisi. Biisissä on kyllä mukavaa tunnelmaa ja upeita melodioita, muttei ihan She’s The Sunin veroinen se ole kuitenkaan. Tällaisia biisejä tarvitaan albumikokonaisuuteen, ja tällaisissa Scooter on aina onnistunutkin hyvin. Instrumentaalitkin voidaan tällä albumilla sijoittaa vähemmistöön, sillä niitä on vain kaksi kappaletta. Hyvin epätavallista tältä kokoonpanolta. Laadullisesti ollaan edellisen albumin hirvityksiä edellä, todellakin edelleen puistattaa ajatukset edellisen albumin instrumentaalipuolen kammotuksista. Clic Clac tosin on kuin pahimpien saksalaistuottajien pöytälaatikosta. Järkeä koko biisissä ei ole, ja melodia on suorastaan raivostuttava. Taitaapa se olla vielä pöllittykin jostain, mutta meininkiä biisissä on sen verran että kyllä sillä nyt auton äänentoistoa voi sentään rääkätä. Metropolis on sentään rehellistä trancea, ja toimii hyvin albuminpäätösraitana. Instrumentaaliset trancerykäykset albumin lopussa ovat olleet perinne Scooterin albumeilla 90-luvun loppupuolelta lähtien. Metropolis on omasta näkökulmastani albumin miellyttävintä materiaalia, vaikka se ei olekaan uusi Soul Train tai Mesmerized. Niille ominaista melodisuutta olisin hieman enemmän kaivannut mukaan, tämän biisin melodia kun tuppaa jäämään vähän tylsäksi.

Se albumin poikkeusbiiseistä. Loppuosa albumilta on pyhitetty J’Adore Hardcoren kaltaiselle rankemmalle mätölle, ja lähellä edellisen albumin piirteitä vaaputaan. Parhaimmiksi osoittautuu Bit A Bad Boy, jossa H.P. on huutoinen elementissään, kurrevocoderit ja sähäkkä melodia maistuvat nekin. Ongelmana on, että tämäntyyliset biisit yksinkertaisesti etenevät kaikki liiankin samalla tavalla. Ensimmäinen kaatuu ärsyttäviin oravavokaaleihin, toinen tylsään tamppaavaan rytmiin ja kolmas yksipuolisiin melodioihin. Where The Beats… on innostava Bit A Bad Boyn tapaan, ja saa plussaa myös mukavan pehmeistä oravaäänistään, mutta ylipirteä melodia laskee tunnelmia. DJ Paul Elstakin happy hardcore-klassikkoa, Rainbow In The Sky, päivittävä See Your Smile on sen sijaan albumin surkeinta materiaalia, ja kyseistä biisiä on versioitu jo turhan useaan otteeseenkin. State Of Mindin ja Stuck On Replayn kohdalla tuleekin useimmiten painettua skip-nappulaa, ne eivät yksinkertaisesti iske. Ei tämä hardstyle vain oikein ole meikäläisen juttu.

Ti Sento, Bit A Bad Boy, The Sound Above My Hair ja Second Skin. Siinä sellaisia biisejä jotka antavat entistä enemmän toivoa paremmasta huomisesta Scooterin musiikissa. Pienellä varauksella sellaisia kappaleita ovat myös Where The Beats… ja Metropolis. Oma innostukseni Scooterin tekemisiä kohtaan on laskenut vuosien mittaan, eikä tämäkään albumi saa aikaan sellaista innostusta kuin 90-luvun loppupuolen tai 2000-luvun alun albumit. Edelliseen albumiin verrattuna Under The Radar Over The Top jättää kuitenkin suhteellisen positiivisen maun suuhun. Kurrevokaaleita ja H.P.:n huudahduksia on mukana sen verran että kovimmille Scooterin faneille tämä albumi varmasti maistuu, ja jos rankempi tanssimusa on lähellä sydäntä, tämän päivän Scooter maistuu varmasti. Itse jään kaikessa hiljaisuudessa odottelemaan paluuta 2000-luvun tranceaikoihin. Lievässä nousussa Scooter taas on, mutta noususuhdanteen saavuttamiseksi ei ihmeitä tosin vaadittukaan, surullisen jumpstylehuumassa koetun pohjakosketuksen jälkeen.

6/10